Artistit

Juha Tapio

Juha Tapio on hivuttautunut kuin varkain maamme suosituimpien lauluntekijöiden joukkoon. Emma-palkittu Juha on julkaissut urallaan kulta- ja platinalevyjä, valloittanut radiolistoja ja esiintynyt loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla.

Meripäivillä 2017 Juhalle luovutettiin Juha Vainio -palkinto. Palkinto myönnetään vuosittain merkittävälle sanoittajalle.

Laura Voutilainen

Laura Voutilainen on suomalaisen viihdetaivaan kiintotähti, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Jo seitsemäntoistavuotiaana menestyksekkään uransa aloittanut Laura on ehtinyt tehdä jo monenlainen; sellonsoitosta suurmusikaaleihin, ja täyttänyt esiintymisareenat kirkosta olympiastadioniin.

Paula Koivuniemi

Paula Koivuniemi on huikean 50-vuotisen uransa aikana lunastanut paikkansa suomalaisen iskelmän kuningattarena. Hän on koko kansan karismaattinen, upeaääninen suosikki, jonka albumeita on myyty satojatuhansia.

Tapahtumaa tekemässä