Aqua, Ambra, Aquila – Kotkan kansainvälinen korukilpailu, kilpailukutsu

Aqua, Ambra, Aquila –
Kotkan kansainvälinen korukilpailu

Kotkan Meripäivät ja Merikeskus Vellamo järjestävät yhteistyössä Suomen Kultaseppien liiton, Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen Kellomuseon kanssa meripihka-aiheisen korukilpailun.

Tarkoituksena on syventyä perinteiseen koruraaka-aineeseen meripihkaan ja löytää sille uudenlaista, nykyaikaan soveltuvaa käyttöä korumuotoilun ja korutaiteen keinoin.
Kilpailu on kaksiosainen.
Ensimmäisessä vaiheessa eli suunnitteluvaiheessa osallistujat esittelevät suunnitelmansa kuvina.
Toiseen vaiheeseen eli finaalivaiheeseen valitut 10 finalistia toteuttavat omakustanteisesti suunnitelmansa valmiiksi koruiksi.
Kilpailutöistä järjestetään näyttely Merikeskus Vellamon galleriassa Kotkan Meripäivien aikana 23.-26.7.2020, jatkuen 13.8.2020 asti. Näyttelyssä on esillä sekä finalistien valmistamat korut että muut kilpailuehdotukset, jotka esitellään audiovisuaalisin keinoin. Tavoite on, että kilpailutyöt ovat esillä myös muissa näyttelyissä Suomessa ja Baltian maissa vuosien 2020-21 aikana.
Arvostelussa kiinnitetään huomiota ehdotusten uniikkiuteen, taiteellisuuteen, toteutustapaan sekä siihen kuinka meripihka on nähty korukontekstissa uudenlaisesti.
Kilpailu on yleinen, kaikille avoin korusuunnittelukilpailu. Kilpailua markkinoidaan Suomen lisäksi erityisesti Kotkan ystävyyskaupungeissa Liettuassa, Puolassa sekä Virossa. Kilpailun kielinä ovat suomi ja englanti.

Meripihka materiaalina

Kilpailun säännöt:

Kilpailussa noudatetaan tässä asiakirjassa mainittuja kilpailun sääntöjä. Mahdolliset ristiriitatilanteet ratkaistaan sääntöihin nojaten.

1. Osallistujat

Kilpailu on kaikille avoin. Finaalivaiheessa kilpailusuunnitelmat tulee toteuttaa koruiksi omakustanteisesti ja kilpailuaikataulun puitteissa.

2. Koru meripihkasta

Kilpailussa on tavoitteena suunnitella ja valmistaa koruja meripihkasta. Kilpailutyössä tulee olla meripihkaa vapaasti valittavissa muodoissa, muut materiaalit ovat vapaat. Kilpailuun voi osallistua maksimissaan kolmella ehdotuksella. Yksittäinen ehdotus voi kuitenkin sisältää kokonaisen korumalliston, jossa on esimerkiksi kaulakoru ja korvakorut tms.

3. Kilpailutyöt

Kilpailu on kaksivaiheinen

1. Suunnitteluvaihe alkaa pe 10.12.2019 ja päättyy ti 11.2.2020.
Suunnitteluvaiheessa osallistujat esittävät koruideansa A4 kokoisina tulosteina tai tauluina max.4kpl per ehdotus. Kilpailuun voi osallistua maksimissaan kolmella ehdotuksella. Yksittäinen ehdotus voi kuitenkin sisältää korumalliston, jossa on esimerkiksi kaulakoru ja korvakorut tms.
Tekotapa ja tyyli tulosteille/tauluille on vapaa. Se voi olla piirros, valokuva, kollaasi tai mallinnettu kuva tms. Koruidean ja meripihkan käytön tulisi käydä suunnitelmassa selkeästi ilmi.
Ehdotus merkitään nimimerkillä ja ehdotuksen yhteyteen liitetään samalla nimimerkillä varustettu suljettu kirjekuori, joka sisältää tekijän nimen ja yhteystiedot. Kilpailun finalistit valitaan ensimmäisen kilpailuvaiheen päättymisen jälkeen.
Tuomaristo päättää finalistit 21.2.2020 mennessä, jonka jälkeen finalisteille ilmoitetaan ja alkaa kilpailun toinen eli finaalivaihe.

2. Finaalivaihe alkaa ma 24.2.2020 ja päättyy ke 15.5.2020.
Kilpailussa finaalivaiheeseen kutsutut valmistavat omakustanteisesti suunnitelman mukaiset korut joko valituista materiaaleista tai siltä näyttävistä materiaaleista. Finaalivaihe päättyy 15.5.2020.
Osallistujat saavat tiedon sijoittumisestaan ennen palkintojen jakoa.
Palkintojen jako tapahtuu Kotkan Meripäivien aattona 22.7.2020 Merikeskus Vellamon galleriassa.

4. Kilpailuehdotusten nimeäminen ja yhteystiedot

Kilpailuehdotukset on varustettava nimimerkillä ja mukaan on liitettävä samalla tunnuksella varustettu suljettu kirjekuori, joka sisältää tekijän yhteystiedot (nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)

5. Muut säännöt

Kilpailuehdotukset eivät saa olla aikaisemmin julkistettuja. Jos kilpailuehdotuksessa käytetään aiheena tekijänoikeudenalaisia teoksia tai niiden osia, tulee kilpailuehdotukseen liittää selvitys käytettyjen teoksien alkuperästä sekä todistus siitä, että teoksen käytölle on lupa ja tässä tapauksessa kilpailuehdotuksen tekijä vastaa itse mahdollisista tekijänoikeusmaksuista. Kilpailuun osallistumalla sitoutuu siihen, että suunnitteluvaiheen kuvat ovat käytettävissä kilpailunäyttelyissä. Ne taiteilijat, joiden ehdotukset valitaan finaaliin, sitoutuvat toteuttamaan korut Merikeskus Vellamossa pidettävään näyttelyyn. Lisäksi varataan oikeus esitellä finaalitöitä myös muissa kilpailunäyttelyissä vuosien 2020-21 aikana.

Ehdotukseen liittyvät oikeudet jäävät taiteilijalle. Osallistuessaan kilpailuun ehdotuksen jättäjä samalla hyväksyy tämän kilpailuohjelman määräykset, ja suostuu siihen, että kilpailuehdotukset esitellään tulevissa kilpailunäyttelyissä.

6. Kilpailun palkinnot

Kilpailussa jaetaan seuraavat palkinnot:

  • Ensimmäinen palkinto: 1500 euroa
  • Toinen palkinto: 1 000 euroa
  • Kolmas palkinto: Materiaalipalkinto, arvo 500 euroaKilpailun palkintoraati valitsee kilpailun voittajat. Palkintoraati voi yksimielisellä päätöksellään jakaa palkintosumman toisinkin. Palkintosummat ovat saajilleen veronalaista tuloa. Kilpailupalkinnot sponsoroi K. A. Rasmussen Oy.7. Kilpailun aika ja kilpailutöiden toimitusosoite

Suunnitteluvaiheen kilpailuaika päättyy perjantaina 11.2.2020 klo 16.00, johon mennessä kilpailuehdotukset on toimitettava Suomen Kultaseppien liiton toimistolle Opinkuja 2, 02100 Espoo.
Työt voi toimittaa joko postitse tai tuoda toimistolle sovitusti. Sovi kilpailuehdotuksen jättämisestä etukäteen toimisto@kultaseppienliitto.fi
Finaalivaihe päättyy 15.5.2020 kello 16, johon mennessä kilpailuehdotukset on toimitettava Suomen Kultaseppien liiton toimistolle Opinkuja 2, 02100 Espoo.
Finaalivaiheeseen valittujen teosten tekijöille on ilmoitettu aiemmin.
Työt voi toimittaa joko postitse tai tuoda toimistolle sovitusti. Sovi kilpailuehdotuksen jättämisestä etukäteen toimisto@kultaseppienliitto.fi

8. Kilpailun raati

Palkintoraadin muodostavat seuraavat henkilöt: – Marjut Viitanen, Suomen Kultaseppien Liitto ry, puheenjohtaja – Mia Brunila, viestintäpäällikkö, Kotkan kaupunki – Helinä Koivistoinen, – Pia Paukku, intendentti, Suomen Merimuseo – Wiebke Pandikow, korutaiteilija – Carina Blomqvist, korumuotoilija – Kirsti Doukas, korumuotoilija

Palkintoraadin sihteerinä toimii, toimitusjohtaja Henrik Kihlman

9. Tulosten julkistaminen

Kilpailun ensimmäisen vaiheen tultua ratkaistuksi, tulos julkistetaan ja finaaliin valitut kilpailutyöt toteutetaan kilpailuun osallistujan omalla kustannuksella.
Suunnitteluvaiheen kymmenen finalistia julkistetaan 24.2.2020.
Kilpailun voittajat julkistetaan palkintojenjaon yhteydessä 22.7.2020. Palkitut ja muut osallistujat saavat tiedon sijoittumisestaan ennen palkintojen jakoa.
10. Kilpailuehdotusten palautus Kilpailuehdotukset on noudettavissa sovitusti Suomen Kultaseppien liiton toimistolta 24.2 -8.3.2020. Sovi palautuksesta toimisto@suomenkultaseppienliitto.fi Kilpailuehdotukset voidaan myös palauttaa postiennakolla kilpailuun osallistujan omalla kustannuksella. Sovi palautuksesta toimisto@suomenkultaseppienliitto.fi Jos ehdotuksia ei ole noudettu tai niiden palautuksesta sovittu 10.3.2020 mennessä ne tuhotaan kilpailun järjestäjän toimesta. Finalistien korujen osalta palautuksesta sovitaan erikseen.

11. Lisätiedot:

Suomen kultaseppien liitto, toimitusjohtaja Henrik Kihlman,
toimisto@suomenkultaseppienliitto.fi p. 040 775 1085

Korutaiteen läänintaiteilija, Heli Kauhanen, Taiteen edistämiskeskus
heli.kauhanen@taike.fi p. 0295 330 87